mä voin niin huonosti. kenties mä vielä pian tajuan etten koskaan ikinä tule saamaan sitä ja osaan taas nähdä muissakin hyvää. joskus vaan mietin, että olenko mä ollenkaan kykenevä tuntemaan vetoa oikeaan ihmiseen josta tiedän muutakin kuin et se on hiton hyvännäköinen ja mitä se kirjoitta ja jotain.

on repeat

it's getting bluer and you can't keep faking
that you can't feel this anymore

sit mua ahdistaa se niin paljon, en oo nähnyt sitä sen jälkeen kun se sanoi sen enkä kestä kun se sanoo kaipaavansa mua koska en osaa suhtautua varsinkaan kun en tunne sitä kohtaan mitään muuta ku ystävyyttä. mitähän sit kun se tulee käymään taas suomessa? saan varmaan veritulpan. mä en jaksa ymmärtää että koko maailma rakastaa mua paitsi ainoo ihminen jonka haluisin, tää menee liian saippuasarjaks.

maailman surullisin asia on varmasti se kun oikeasti tärkeät asiat jää tekemättä. tahdon nähdä mun ihmisiä mutta tuntuu että kaikki haluaa tavata mut samana päivänä ku haluaa ja sit muuten kukaan ei halua.

ajattelin että alkaisin laihduttaa. ihan oikeasti kunnolla vakavissani. mulla on tuolla suklaalevy ja ajattelin että jos en söis sitä niin voin tulevaisuudessa ajatella että jos nyt laitan suuhunui jotain ajattelematonta oli ihan turhaa olla syömättä sitä suklaata. olenhan sentään nero ja kaikkea. googlasin tänään anoreksiakuvia koska halusin saada painoa sanoihini kun keskustelin ystäväni kanssa jolla on bulimia.

tän lisäks mä en vieläkään oo päässy yli epä-ihastuksestani. tää on jo varsin vittumaista.