maailman surullisin asia on varmasti se kun oikeasti tärkeät asiat jää tekemättä. tahdon nähdä mun ihmisiä mutta tuntuu että kaikki haluaa tavata mut samana päivänä ku haluaa ja sit muuten kukaan ei halua.

ajattelin että alkaisin laihduttaa. ihan oikeasti kunnolla vakavissani. mulla on tuolla suklaalevy ja ajattelin että jos en söis sitä niin voin tulevaisuudessa ajatella että jos nyt laitan suuhunui jotain ajattelematonta oli ihan turhaa olla syömättä sitä suklaata. olenhan sentään nero ja kaikkea. googlasin tänään anoreksiakuvia koska halusin saada painoa sanoihini kun keskustelin ystäväni kanssa jolla on bulimia.

tän lisäks mä en vieläkään oo päässy yli epä-ihastuksestani. tää on jo varsin vittumaista.